THL:n kouluterveyskysely 30.3 – 30.4.2015

Hyvä  huoltaja,

Peruskoulujen 8. ja 9. luokan oppilaat sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja .2. vuoden opiskelijat osallistuvat huhtikuussa 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kouluterveyskyselyyn. Kouluterveyskyselyllä selvitetään 14–20-vuotiaiden nuorten terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Tutkimukseen voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.thl.fi/kouluterveyskysely.

Kyselylomake täytetään opettajan johdolla oppitunnin aikana netissä. Kysely on vapaaehtoinen ja nimetön. Jokaisen nuoren käsitykset ja mielipiteet ovat tärkeitä tutkimuksen onnistumisen kannalta. Tietoja käytetään esimerkiksi nuorten palveluiden parantamiseen, koulun toiminnan kehittämiseen sekä tieteellisiin tutkimuksiin. Kaikki aineisto kerätään, analysoidaan, tallennetaan ja raportoidaan siten, ettei yksittäistä vastaajaa voida tunnistaa.

Valtakunnalliset ja alueelliset tulokset esitetään Kouluterveyskyselyn nettisivuilla. Kunta- ja koulukohtaisten tulosten tiedottamisesta huolehtivat kunnat.

Tutkimuksella on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuseettisen työryhmän puoltava lausunto.

Lisätietoja tutkimuksesta: kouluterveyskysely@thl.fi tai kyselystä vastaava tutkija Nina Halme (etunimi.sukunimi@thl.fi, puh. 029 524 7270).