Kuopion talousalueen perusopetuksen huoltajakyselyn tuloksien koontaa

KUOPION, SIILINJÄRVEN, JUANKOSKEN, KAAVIN, TUUSNIEMEN, RAUTAVAARAN JA MAANINGAN PERUSOPETUKSEN HUOLTAJILLE LÄHETETYN HUOLTAJAKYSELYN (syyskuu 2014)
AVOIMEN KYSYMYKSEN VASTAUSTEN TIIVISTELMÄ (yli 2500 vastausta)

 

Mikä on tärkein muutos, jonka haluaisit tulevaisuuden kouluun

Vastaukset on luokiteltu kuuteen luokkaan sisältöjen mukaan:

 

1. ARVOT JA TOIMINTAKULTTUURI

• Erilaisuuden sietokyky ja suvaitsevuus
• Toisen kunnioittaminen ja hyvät tavat
• Turvallisuus
• Yhteisöllisyys, mutta myös yksilöllisyys huomioiden

 

2. OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLLÖT

• Hyvät tavat
• Elämänhallintataidot
• Ongelmanratkaisutaidot
• Valinnaisuuden tärkeys
• Tiedonhankintataidot
• Työelämätaidot

 

3. OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN JA PEDAGOGIIKKA

• Opettajien osaamisen ajanmukaistaminen – enemmän toiminnallista ja käytännönläheistä opetusta
• Tiedon yhdistäminen kokonaisuuksiksi ja oppiainerajojen murtaminen
• Ilmiöihin perustuvien kokonaisuuksien muodostaminen
• Tiedonkäsittelytaitojen kehittäminen
• Yhteisölliset työskentelytavat ja oppilaiden vastuuttaminen
• Ryhmätyötaitojen kehittäminen ja uusien opetusmenetelmien luova käyttö
• Oppilaan koulunjälkeistä elämää hyödyntävä opetus – faktatietojen linkittäminen tosielämään

 

4. OPPIMISEN ARVIOINTI

• Taito- ja taideaineiden numeroarvioinnista luopuminen
• Numeroarvioinnin antamisen siirtäminen ylemmälle luokalle
• Numeroarviointi tarvittaessa, esim. jatko-opintoihin hakemiseksi
• Arvioinnin tasa-arvoisuus huomioitava
• Persoonallisuuden huomioiminen – ei suosita ekstroverttiä luonnetta. ??????
ONKO TÄMÄ HYVÄ NÄIN, VAI VOISIKO SEN SANOA JOTENKIN TOISIN?
• Enemmän työtapoja, missä voidaan mitata ongelmanratkaisukykyä ja yrittämistä.
• Ei arvostelua vaan arviointia
• Enemmän kuvailevaa ja sanallista arviointia oppilaan oppimisen edistymisestä
• Arviointikeskustelut

 

5. KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

• Välitön informaatio
• Vanhemmille enemmän tietoa koulun tapahtumista
• Kasvatuskumppanuus
• Monipuolinen vuorovaikutus / erilaisia yhteistyötapoja – vähemmän perinteisiä vanhempainiltoja
• Aito kuuleminen

 

6. OPPIMISYMPÄRISTÖT

• Uudenlaisia oppimisympäristöjä; pulpetit pois koulusta,
• Luokista oppimiskeskuksia
• Muuttunut oppimiskäsitys ja pedagogiikka huomioon oppimisympäristöjen muokkaamisessa
• Parempi ergonomia
• Oppimisympäristöjen tulisi tukea oppilaiden aktiivisuutta ja omatoimisuutta sekä yhteistoiminnallista oppimista
• Vuorovaikutustaitoja vahvistavia tilaratkaisuja
• Tieto- ja viestintätekniikka ajan tasalle
• Koulun piha-alueille liikuntaan aktivoivia telineitä ja välineitä sekä paikkoja
• Oppiminen myös koulun ulkopuolella tärkeää